Kuvaus
Myydään pitkän harkinnan jälkeen 11-vuotias Suomessa syntynyt hevoskokoinen hurmuripoika, connemararuuna Reino, säkäkorkeus noin 152 cm. Kisannut koulua seura- ja aluetasolla, viimeksi voitto he A -luokassa. Tulokset löytyvät Kipasta. Kolme tahdikasta puhdasta askellajia, joissa helppo istua. Erittäin tasainen suustaan ja kulkee kauniissa muodossa.Esteillä mutkaton, hyppää hyvin ja kyselemättä noin 80 cm ratoja erikoisesteineen. Käyty myös parit estekisat mutta omistajan kiinnostuksen puuttumisen takia hyppääminen jäänyt vähemmälle. Todellinen hyvän mielen monitoimihevonen, jolla voi kisata, treenata, maastoilla, hypätä tai ohjasajaa. Niin maastovarma kuin hevonen voi olla, sekä yksin että seurassa. Hyvin varmajalkainen. Täti-omistajansa sekä kisaa, treenaa, että laukkaa tällä maastossa ilman satulaa ja rämpii metsissä. Erittäin perusterve hevonen ja hoidettu aina asianmukaisesti. Ollut nykyisellä omistajalla 6,5 vuotta ja koko aika treenattu säännöllisesti valmennuksessa, myös ratsutettu ammattilaisella (koulu ja este). On luonteeltaan sympaattinen ja leppoisa, tekee vain juuri sen verran kuin ratsastaja osaa vaatia. Kokeneen ja napakan kuskin kanssa näyttää osaamisensa, aloittelijan kanssa hölköttää hitasti. Vauhtia ja vaaratilanteita kaipaavalle väärä valinta. Lastautuu erinomaisesti ja kaikki toimenpiteet sujuvat. Kisareissuilla oltu ihan ponin kanssa kahdestaan lukuisia kertoja.Kengittäjän kanssa saattaa olla hiukan varautunut alkuunsa, mutta oikeanlaisen henkilön kanssa ei ole mitään ongelmia.Eläinlääkäriä ei pelkää pätkääkään, kuten ei oikeastaan mitään muutakaan.Asunut sekä tallissa että pihatossa, tarhannut/laiduntanut yksin ja laumassa, kaikki käy tälle.Pientä ponimaista vekkuliutta saattaa joskus ilmetä, mutta on erittäin kiltti ja hyväntahtoinen sekä hyväntuulinen.Vankka ja pyöreärunkoinen. Suorat jalat, hyvät kaviot ja vahva selkä. Korrekti rakenne, josta saanut näyttelyissä ykköspalkintoja.Koko historia tiedossa.Hyvä rehunkäyttäjä, vapaa heinä ei tälle sovi, kuten ei myöskään rehevä laidun. Laiduntanut kyllä joka kesä, mutta rajoitetusti/niukalla laitumella. Tämä on timantti, joka myydään ainoastaan jos erittäin sopiva koti tulee vastaan. Kerro siis itsestäsi, hevoskokemuksestasi ja olosuhteista, johon poni tulisi asumaan. Ei ylläpitoa, vain täysi-ikäisten kyselyt!