Kuvaus
Unelmaponi MOJITO ROYAL etsii uutta perhettään, sk n 125. Hienosti liikkuva kouluponi, josta riittää laatua pitkälle uuden pienen ratsastajan kanssa🤩 Miksipä si soveltuisi myös ajoon/valjakkoon. Mojitolla ei juurikaan ole hypätty meidän perheen koulupainotteisuuden takia, alkunahkeuden jälkeen näyttää kyllä tykkäävän siitäkin, ristikoita/pieniä 40/50cm hypätty harvoin vaihtelun vuoksi. Maastoiltee mielellään ja ongelmitta, veteenmeno vaatii miettimistä. Mojito ei ole ikinä saanut lähtöjä tai tehnyt muutakaan pahuutta. On herkkä kuten tällaisen ponin kuulukiin ja mielestään väärän ratsastukseen (tai koska on poni ja mielestään melko viisas ja oikeassa) voi reagoida pysähtymällä tai pikkupotkaisulla. Juoksutuksessa ja ohjasajossa erittäin toimiva (myös pätevällä lapsella). Ystävällinen, viisas veijari, ihana hyvänmielen poni, joka saa hymyn huulille huononakin päivänä. Hoitotoimenpiteet sujuvat ongelmitta, matkustaa lastautuu ja käyttäytyy valmennus - ja kisapaikoilla moitteettomin seuramiehen elkein. Leikkisä ja seurallinen vieruskavereiden kanssa, paitsi jos kyse on oman ruoka-annoksen jakamisesta. Elänyt selvästi myös laumassa, mutta meillä tarhannut/ollut pihatossa yksin. Toimme Mojiton Hollannista Suomeen 3,5 v. sitten, kasvattajalta, sitä ennen oli ollut ammattilaisella ratsutuksessa ja käynyt kisoissa b/l tasolla. Meille tultuaan ollut tyttäremme silmäterä ja treenikaveri. Valmentauduttu ahkerasti,ja käyty pikkukisoja, kauden 2024-2025 ratsukko treensi hienosti SRL aluevalmennusrenkassa HeB tasolle asti. Tyttäremme ( 12v.) on valitettavasti kasvanut liian isoksi Mojitolle. Ostettu meille kattavin puhtain rtg-kuvin. Terve, ei kesäihottumaa tai varsaongelmia, laiduntanut n puoltapäivää (linjoista pitää kyllä sitten huolehtia) Tänä kesänä ensimmäisen kerran vaivanamme oli (allergista?) yskää. Löytyy heinäkuulta ELL tutkimukset Teivon klinikalta, tähystys ja labrakokokeineen. Ei rakenteellista vikaa, näytteissä ei erityisiä viitteitä aiheuttajasta tai kroonistumisesta, ELL ei suositellut allergiatestejä, kuulemma viime kesä oli ylipäänsä olosuhteiltaan haasteellinen. Poni vastasi hoitoon ja treenailee terveenä ja monipuolisesti. Pitkästi tarinaa mutta kysy mielellään lisää, videoita löytyy pyydä viestillä. Meidän instassa löytyy kuvia ja videoita myös (hiljamojito).