Laadukas isoponi

Lisää suosikeihin
Ota yhteyttä 0451233562
Lisätty 2021-10-08
Lähettäjä

Kuvaus

 

14-vuotias todellinen opetusmestari poni, kisaamiseen tai parempaan harrastamiseen, myös pienelle aikuiselle. Valmentajien kehuma lajissa kuin lajissa, erinomainen hyppytekniikka ja skouppi, ei ole tehnyt virallisia kouluratoja ratsastajan estepainotteisuuden vuoksi, mutta kotona harkkakisoissa tehnyt myös kouluratoja hyvin tuloksin ja saanut kehuja erityisesti tasaisuudesta. Koulu HeA, osaa avot, sulut, väistöt, vaihdot yms. Perusasiat, hyvät liikkeet.

Maastoilee yksin tai yhdessä, ei pelkää autoja, traktoreita yms. Ei maastossakaan kuumu/ryöstä. Sileällä enemmän eteenpäin ratsastettava, esteillä syttyy mutta ei koskaan kuumu/ryöstä, rehellinen poni.

Kilpaillut aikoinaan SM tasoa-130cm ratoihin asti ennen suomeen tuloa. Suomessa kilpaillut vähemmän olleessaan parempana ”harrasteponina”, ollut kuitenkin aktiivisessa treenissä kokoajan. Kotona tehnyt edelleen 130cm asti satunnaisesti, ei kuitenkaan haluta myydä enään näin isolle tasolle (ei tiettävästi terveydellisiä syitä, mutta en koe ponin olevan mukavuusalueellan niin kovalla tasolla). Nykyisellä omistajalla hypännyt 110 asti aluekisoissa, parina viimeisenä vuotena kilpaillut vähemmän sekä koronan takia, että myös jäänyt hevosen rinnalle, ponivuosien ollessa ohi jo vuosia sitten, jonka takia poni nyt myynnissä. Varovainen hyppääjä, ei turhia kolistele tai kyyläile. Antaa ratsastajalle paljon anteeksi, isommilla esteillä tarkempi paikasta. Lähestymisvirheestä voi huomauttaa pukilla esteen jälkeen. Luotettava poni, joka luotettavasti kantaa pienimmänkin lapsen(tällä ratsastellut myös 8v tyttö harjoitellen), mutta pääsääntöisesti tarvitsee napakan ratsastajan tai hyödyntää esimerkiksi tulemalla laiskaksi.

Todella fiksu ja selväpäinen, helppo kaikissa hoitotoimenpiteissä, kengitykset, lastaukset, klippaukset yms. Ongelmitta. Pysyy langoissa. Jää yksin talliin/tarhaan. Kisoissa kuin kotonaan. Virallinen mittaustodistus 148cm.

Tarvitsee sen yhden oman ihmisen, ei myydä lasten leluksi. Hyvä koti on tärkeämpi kuin hinta! Soita tai laita viestiä.

Tiedot

Hevosen nimi Cloonagn Rocket
Sukupuoli Ruuna
Syntymävuosi 2007
Säkäkorkeus (cm) 148
Rotu ---
Käyttötarkoitus ---
Koulutustaso Helppo A
Hyppytaso (cm) 110
Hintaluokka 12001-15000 €
Yhteydenottoja toivotaan Sähköpostilla tai puhelimitse

Hae ilmoituksista