Kuvaus
2014syntynyt 140cm vankahko monipuolisesti harrastettu tamma. Junnut 14-16v tykänneet joten voisi olla passeli samanmoisille jatkossakin.
Ystävällinen käsitellä, ei näyki tai potki. Seisoo nätisti kuntoonlaitettavana, myös lapset harjanneet. Normaali vuolla, juoksuttaa, lastata traileriin jne.
Ollut pääsääntöisesti junnun käytössä viime ajat. Liikkuu omalla moottorilla, herkähkö, joten ei tarvitse vahvaa jalkaa tai kättä. Pirtsakka & näppärä, laukat nousee satavarmasti. Hyppää mielellään, hypätty nyt ~70cm, myös pieniä ’maastoesteitä’. Ratsastettu ilman satulaa, toiminut kuolaimetta pelkällä riimulla. Selkään pääsee maastakin hyppäämällä. Poni ei ole ollut säikky, se on maastoillut kaverin kanssa sekä jonkinverran yksinään. Varsonut elämänsä aikana useita kertoja, viimeisin varsa vieroitettu vuoden vaihteessa, vielä hiomista voiman, suoruuden & tasapainon kanssa mammaloman jäljiltä, joskus hieman malttamaton.
Kunnioittaa sähköaitaa, pääsääntöisesti laumassa tarhannut, kesät muiden varsallisten kanssa laiduntaen. Vain kaksi kotia koko elämänsä aikana, ei sairastaustaa tai ylimääräisiä lääkityksiä, kengätön. Virolaista alkuperää, hippokseen rekisteröity. Häntä kävi takiaiskasassa ja saksittu, muuten paksut pitkät jouhet eikä kutinoita.
🏆Näpsäkälle junnulle kesän rientoihin, reippautensa vuoksi ei ehkä pienille muksuille sopivin vaihtoehto. Varusteineen tai ilman.
VIDEO:
(Vaaleahiuksinen aikuisratsastaja 167cm 65kg) https://youtu.be/0UsOfWjgCf8?si=dYn4nVgCY60DrOU_
Tiedot
Sijainti
